Tää kaikki ahdistaa liikaa,

ei tähän auta enään viina.

Eihän mul oo tääl mitään

ei mua kaipaa kukaan

Nyt en kestä enää,

siks lähen täälä vetää.

En voi avautua kenellekkään. Kukaan ei kuuntele.

Yksin kestän kaiken, yksin murehdin.

Yksin sidon haavani ja yritän parantua.

Kohta loppuu muste kynästä,

kiitos sulle siitä kaikesta hyvästä,

mitä annoit mulle,

mut nyt mä haluun vaan sanoo et hyvästi.

Kuulen puheen, mutten ymmärrä sanoja.
Kuljen kaupungilla, mutten näe valoja.
En enään näe maailman kauneutta.
En huomaa muuta kuin pahuutta.
Ihmisen meli on pieni ja sairas.
En tahdo kertoa mikä mua vaivas,
ku masennus otti vallan musta.
Enkä saanut tukipilaria edes susta.
Tuntuu, että elämälläni vain itseäni kidutan,
nyt vain täältä kauas pois haluan

Siihen on oikeastaan syykin; se että mua: Vituttaa, masentaa, ahistaa, itkettää, väsyttää. Tunnen olevani yksin tässä maailmassa ja niinhän minä olen. Tuntuu kuin kukaan ei huomaisi minua, eikä kukaan tahdo lohduttaa. Enkä minä osaa itkeä, en vain osaa.